24.4.2013

Aloitus

Se, mistä mä nyt aloitan tän blogin, on blogin idean tiivistäminen ja sen kertominen, miksi mä tän blogin kirjoittamisen aloitin.

Halusin aloittaa elämäntapamuutoksen, koska oon kyllästynyt syömään epäterveellisesti ja huonosti. Päätin, ettei mitkään dieetit oikeasti auta mua vaan kaikki on aloitettava puhtaalta pöydältä; ruokailutottumukset uusiksi ja lisää liikuntaa. En halua puhua laihdutuksesta, koska siihen mä en varsinaisesti pelkästään pyri. Pyrin muuttamaan mun elämäntavat pysyvästi terveellisemmiksi.

Tossa kuvassa on aikalailla se, mistä mä lähden liikenteeseen, eli mun kroppa ennen tätä elämäntapamuutosta. Normaalipainon ylärajoissahan sitä ollaan menty, mutta nyt siihen on tultava muutos. Painoa pois ja lihasta tilalle.

Mitään tarkkoja kilomääriä en aio blogissani ilmiottaa, koska niin kuin sanoin, blogi ei ole ainoastaan ns. laihdutusblogi vaan elämäntapamuutosblogi. En aio muutenkaan niin paljon tarkkailla kilojen putoilua vaan enemmän sitä, mitä peili sanoo ja montako senttiä vyötäröltä lähtee. Kuitenkin aina silloin, kun kiloja on lähtenyt enemmän kuin se yksi, niin ilmoitan asiasta blogissakin. Tärkeintä olisi kuitenkin huomata nimenomaan ne fyysiset muutokset kehossa.

Olen ollut tällä elämäntapamuutoksella nyt reilu viikon. Pohdin muutaman päivän, että aloitanko blogin pitämisen vai en ja lopulta päädyin aloittamaan uuden blogin projektilleni. Tarkoitukseni on motivoida lukijoita kanssani samaan elämäntapamuutokseen, liikkumaan ja syömään uudella tavalla. Kiloja ei kannata tuijotella, koska siitä usein tuhrautuu, jolloin projekti keskeytyy, kun motivaatio katoaa. Täytyy vain ajatella, että "tämä on mun uusi elämä" ja katsella sitten myöhemmin, miltä sielä peilissä näyttää; onko tapahtunut muutoksia. Ei ne kilot ole hetkessä tulleetkaan, joten eivät ne myöskään hetkessä lähdekään.

Itse tavoittelen hieman lihaksikkaampaa vartaloa, joten painonpudotus on näin alkuun melko oleellinen asia. Olen nimittäin päättänyt aluksi pudottaa painoa ja sen jälkeen aloittaa kunnon rääkin. Tällä hetkellä keskityn pääasiassa ruokailutottumuksiini ja aerobiseen liikuntaan.

Toivottavasti päästään vielä haluttuihin tuloksiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti