24.4.2013

Veden juonti

kuva: we♥it

Veden juomista ei saa unohtaa, kun pudottaa painoa ja treenailee.

Ihmisen kehosta suurin osa on vettä ja senkin takia veden juominen on niin tärkeää.

Veden mukana elimistöstä poistuu kaikenlaiset kuona-aineet ja se on kaloriton keino saada kylläinen olo jatkumaan kauemmin.

Kovassa treenissä ja hikoilussa nestettä poistuu kehosta ja sen takia on tosi tärkeää muistaa juoda sitä vettä riittäävästi, jottei tule nestehukkaa.

Riittävän vedenjuonnin on myös sanottu vaikuttavan mm. ihoon, hiusten kuntoon ja aineenvaihdunnan vilkastumiseen. Miksi en siis pyrkisi juomaan mahdollisimman paljon vettä päivän aikana (liikaa on kuitenkin aina liikaa!)?

Semmonen hyvä määrä päivälle on semmonen 1,5 litraa. Jotkut sanovat, että laihduttajan tulisi juoda kolme litraa vettä päivässä, mutta ei mun mielestä. Vettä tulee ruoan ja muun juoman mukana jo melko reippaasti.

Paras tapa lisätä veden juontia on kantaa koko päivän ajan vesipulloa mukana, jotta vettä tulee hörpittyä koko päivän ajan. Ite oon myös pyrkinyt joka aamu heti heräämisen jälkeen juomaan sen yhden vesilasin vettä ennen ruokailua. Mieli virkistyy ja aineenvaihdunta lähtee liikkeelle.

Vesi on paras janojuoma. Maitoa voi juoda ruoan yhteydessä, jotta luut pysyvät hyvinä ja mehuakin silloin tällöin lasillisen (tuoremehua, funlight), mutta pääasiassa janojuomana olisi paras pitää vain vettä. Limut ja sokerimehut on parasta jättää suosiolla ulos ravintotottumuksista. Pian huomaat, ettet oikeasti edes kaipaa niitä limuja ja ällömakeita mehuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti